NAISTEN MAALISKUU

Japanin-matkailun villein sesonki on alkamassa ihan näinä päivinä, kun vaaleanpunaiset kirsikankukkapilvet valtaavat maiseman, ihmisten mielen ja mediahuomion. Parhaat hotellit on varattu jo heti edellisten kukkien pudotettua terälehtensä, ja parhaita picnicpaikkoja parhaiden puiden alla aletaan varailla kukintahuipun saavuttua jo aamuyön tunteina. Hanamista eli kukkien katselusta enemmän seuraavassa postauksessa.

Maaliskuussa Japanissa tapahtuu nimittäin ennen kirsikka-aikaakin paljon kiinnostavaa, erityisesti naisnäkökulmasta. Kuukauden alussa, symmetrisenä päivänä 3.3. vietetään hinamatsuria eli tyttöjen päivää. Perheet ovat tätä päivää juhliakseen perinteisesti asettaneet näytteille hina-nuket, jotka ovat usein kulkeneet aarteina sukupolvelta toiselle.

Hina-nuket. Kuva: Ana Maria Goy Yamamoto

Nuket esittävät keisariparia, jonka alapuolelle näyttävälle punaiselle porrasmaiselle alustalle asetetaan hoviväkeä ja rekvisiittaa sen verran kuin eri tasoille mahtuu. Vaatimattomimmat alustat esittelevät vain keisariparin, mahtavimmissa on seitsemän eri tasoa, alimmilla suuria vaatelipastoja ja kantotuoleja, ehkä härkävankkurikin.

Naran kaupungissa veistetään vielä hina-nukkeja käsin. Huolella maalatut ja ilmeikkäät nuket ovat kunnianosoitus kaupungin pitkälle käsityöperinteelle, ja niiden tyyli eroaa täysin muista hina-nukeista.

Käsin veistetyt hina-nuket Narasta.

Jo nukkekokoelman tarkan hierarkkisesta asettelemisesta voi päätellä, että tyttöjen päivä hinamatsuri keskittyy hyvin perinteisiin arvoihin. Perheen tytärten onni ja terveys, feminiiniset koristeaiheet ja kaikenlainen vaaleanpunainen suloisuus ovat pääosassa. Tytärten tulevaisuudesta huolehditaan myös korjaamalla nuket pois ripeästi heti juhlinnan jälkeen, ettei naimisiin pääseminen viivästyisi. 

Ihan toisenlainen perspektiivi naisen elämään syntyy Kansainvälisenä naisten päivänä muutama päivä hinamatsurin jälkeen. Silloin Japanissakin puhutaan työelämän tasa-arvosta ja naisten mahdollisuuksista osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Japanilaiset naiset ovat kansainvälisillä mittareilla hyvin tasa-arvoisia terveyden ja koulutuksen suhteen, mutta heidän mahdollisuutensa työelämässä ovat paljon OECD-maiden keskiarvoa jäljessä. Samoin naisten osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon on vielä alhaista. Naisten päivän marsseissa erityisesti vasemmisto ottaa esille myös yleispoliittisia teemoja, kuten pasifistisen perustuslain puolustamisen.

Näkymiä nukenveistäjän työpajasta.