Osamu Dazai: Epäkelpo ihmiseksi

34,00 

Osamu Dazain vuonna 1948 julkaistu, maailmankirjallisuuden kulttiklassikon asemaan noussut romaani Epäkelpo ihmiseksi (Ningen shikkaku) luotaa vieraantuneisuuden ja eristäytyneisyyden teemoihinkulisseinaan 1930-luvun modernisoituva japanilainen yhteiskunta.

Romaanin väkevä minäkerronta piirtää esiin kursailemattoman kuvan päähenkilö Yōzō Ōbasta, varakkaan maalaisperheen pojasta, joka pyrkii epätoivoisesti sopeutumaan ympäröivän yhteisön piileviin sääntöihin ja ihmissuhteita ohjaaviin odotuksiin, kasvamaan ihmiseksi ihmisten joukossa.

Romaani on kaikessa epäinhimillisyydessään harvinaisen inhimillinen kuvaus ihmiselon tuskallisesta vaikeudesta, keskinäisen ymmärryksen epätoivoisesta etsinnästä. Kertomus ihmisistä jotka vaeltavat keskuudessamme murenevan kiven hämmennys sydämessään.

Osamu Dazai syntyi vuonna 1909 ja jätti jälkeensä laajan kirjallisen tuotannon. Epäkelpo ihmiseksi -romaania pidetään hänen pääteoksenaan. Elämässään umpikujaan ajautunut Dazai hukuttautui Tokion Tamajokeen yhdessä rakastajattarensa kanssa kesäkuussa vuonna 1948. Saku-Petteri Urpon oivallisesti suomentama teos ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi suoraan japanista käännettynä.

 

Suomenkielinen. Kovakantinen. Sammakko, 2025. 176 sivua.

Varastossa

Tuotetunnus (SKU): 11519 Osastot: ,

Arviot

Arvosteluja ei vielä ole

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.