Butoh-esityksen näimme Kiotossa. Kyseessä oli pieni teatteri, jota pitivät vanhan pihapiirin entisessä varastorakennuksessa muutamat pitkän uran avantgardetanssin parissa tehneet tanssijat. Esityksessä oli yksi tanssija, Tenko Ima, ja kaksi muusikkoa. Tila oli pieni ja katsojia vain muutama, minkä takia kokemus tuntui erityisen voimakkaalta. Tanssija oli taitava ja esityksen rakenne toimiva, mutta erityisen esityksestä teki juuri ainutkertaisuuden kokemus. Tuntui, että esiintyjä todella otti meidät kaikki huomioon, arvosti läsänoloamme ja halusi esiintyessään laittaa kaiken likoon meidän vuoksemme. Esityksen jälkeen pääsimme vielä keskustelemaan hänen kanssaan.
Jotakin aivan muuta oli Takarazuka-revyy. Se on vuonna 1913 perustettu täysin kaupallisia tarkoitusperiä palveleva länsimaista vaikutteita ottanut musiikkiteatterin muoto, jossa kaikki esiintyjät ovat naisia. Esitys koostui kahdesta näytöksestä, ensimmäisessä oli todella taitavasti tehtyjä ja massiivisia musiikkinumeroita japanilaisista vuodenajoista. Toisessa näytöksessä seuratiin musiikkidraamaa arabiprinsessoista ja heidän onnettomista rakkauksistaan. Lopuksi vielä nautittiin ylettömästä Las Vegas -tyylisestä höyhenpuvuissa esitetystä musiikki- ja tanssi-ilottelusta. Kaikki tämä kuulostaa sellaiselta, ettei se osuisi minun makuhermoihini, mutta muoto oli niin taitavasti ja näyttävästi hallinnassa, ettei kritiikille ollut sijaa. Ja erityisesti “all female – casting” tuotti todella jänniä ja kiinnostavia kerroksia esitykseen.
Susanna Airaksinen, mukana kymmenen päivän matkalla marraskuussa 2016.
Huikeita esityskuvia Takarazukasta näet teatterin omilta sivuilta.
